sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vaikuttamassa L-SP:n kevätkokouksessa

Suvi ja Tuija viettivät päivän Salossa, edustaen Narvin Tyttöjä, lippukuntafoorumissa ja piirin kevätkokouksessa.

Päivän anti yllätti positiivisesti (kannatti kuluttaa 12 tuntia tästäkin päivästä partioon). Päivän aikana kuultiin ajankohtaisia asioita, kuunneltiin innostavaa luentoa, äänestettiin piirin ensivuoden jäsenmaksusta jne. 


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Rånsuihin mahtuu vielä mukaan!

Kupin työstämistä

Valmiit kupit ja yksi vielä hieman keskeneräinen

Rånsut kokoontuivat tänään puutöiden ja jutustelun merkeissä. Teimme jokainen itsellemme kupit.

Rånsut on Narvin Tyttöjen aikuispartioryhmä, johon saa tulla mukaan kuka tahansa aikuinen ilman sitoumuksia. Voit tulla mukaan jokaisella kokoontumiskerralla (noin kerran kuukaudessa) tai vaikka vain muutaman kerran vuodessa. Kysele lisää laittamalla tähän tekstiin kommenttia tai ottamalla yhteyttä lippukunnan puhelimeen p. 044 917 7314.

Muistelemispäivä

Vietimme koko lippukunnan yhteistä Muistelemispäivää Partiotalolla.
 
Aloitimme sisällä tehden erilaisia asioita.

 
 
Lopuksi hiljennyimme sisaruspiiriin, jossa sytytimme 158 kynttilää.




Toimitaan yhdessä hyvän asian puolesta!

 



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mustikat #ässä15 :sta

Osallistuimme ryhmämme kanssa samoajatapahtuma #ässä15, jossa tehtävät tulivat sosiaaliseen mediaan (facebook, instagram ja twitter). Tehtäviin kuului mm. Kuva-aarteenmetsästys, kananmunan pudotus, tornin rakennus ja cupsong videon kuvaaminen. 
     Olimme kolmestaan omalla kolollla yötä ja teimme tehtäviä, juttelimme ja pidimme hauskaa.