maanantai 10. marraskuuta 2014

Isä-partiolainen-ilta

Torstai-illalla 6.11. järjestettiin perinteinen isä-partiolainen-ilta. Perinteitä noudattaen sade alkoi puolisen tuntia ennen illana alkua, tänä vuonna lumen muodossa. Paikalle saapui siitä huolimatta urheasti joukko isiä, pappoja, vaareja, kummisetiä partiolaisten kera.


Tänä vuonna rakenneltiin voileipähalsteri. Harjanvarsi sekä paljon rautalankaa ja tekijöidensä näköisiä töitä. Kahta samanlaista halsteria ei illan aikana nähty, mutta kaikki testattiin ja toimiviksi todettiin.


Illan maukkain osuus oli tietty se testaus. Myöskään ruokien säilymisestä ei tarvinnut murehtia lämpötilan ollessa  nollan tuntumassa. Ainut haaste oli löytää halutut leipätarvikkeet lumen seasta. :)


Hyvää isänpäivää kaikille!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Muistutus!

Hei kaikki lippukuntalaiset! Nyt kannattaa myydä partiolaisten adventtikalentereja! Kun myyt viisi kalenteria, lippukunta antaa sinulle palkkioksi uniikin ja upean istuinalustan.

Paketillinen hienoja istuinalustoja saapui tänään!
(istuinalusta on oikeasti enemmän tummansininen
 kuin kirkkaan sininen)

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Joulukortteja

Olemme ottaneet pyynnöstänne myyntiin erän joulukortteja. Joulukortteja on myynnissä kalenterien tapaan partiotalolla!

Korttipaketti, Timo Kästämä, 5 kpl taitekortteja kirjekuorineen.
Teksti: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Hinta 5 €

Lasse Kataisen taitekortti + kirjekuori. Tekstitön.
Hinta 1 €/kpl
LOPPUUNMYYTY (voidaan tarvittaessa selvittää
lisätilausta, jos joku haluaa tilata isomman erän) 

Lasse Kataisen taitekortti + kirjekuori. Monikielinen teksti.
Hinta 1 €/kpl


Jos haluat ostaa suuremman erän joulukortteja, niin ota yhteyttä, voimme tilata kortteja lisää.