sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Mattojen pesun aika!

Partiotalolla on vielä muutama symatto,
jotka kaipaisivat pesua.
 
Voisitko sinä auttaa meitä pesemällä mattoja,
yhden tai useamman?
 
Jos siis pystyisit pesemään mattoja,
ota yhteyttä
lippukunnan puhelimeen p. 044 917 7314.
 
 

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Helsingin retki

Joukko Narvin Tyttöjä lähti tutustumaan vaikuttamisen ja kansainvälisyyden maailmaan Helsinkiin perjantaina 13. pvä kesäkuuta. Mukana oli tarpojia, samoajia ja aikuisia. Päivämäärästä huolimatta päivämme oli erittäin onnistunut.

Helsinkiin saavuttuamme kävimme tutustumassa Laiturin Eurooppa Helsingissä näyttelyyn.



Seuraava kohteemme oli vaikuttamisteeman mukaisesti Eduskuntatalo, johon olimme varanneet opastetun kierroksen. Kierroksen aikana pääsimme näkemään Eduskuntalon sokkeloiset käytävät, täysistuntosalin jne.

Satenen sää ei haitannut meitä.


Eduskuntatalolla oli samaan aikaan
käynnissä valtionvierailu.
Valtiosali
Hissi joka ei pysähdy

Hulppeat käytävät

Täysistuntosali

Eduskuntatalon portailla

Seuraavaksi olikin aika etsiä lounaspaikka ja päädyimme kansainvälisyysteeman mukaisesti thaimaalaiseen paikkaan. Ruoka oli erittäin monipuolista ja maittavaa.



Viimeisenä yhteisenä kohteena ennen shoppailua oli Luonnontieteellinen museo, joka yllätti meidät suuruudellaan.


Luut kertovat näyttely

Kaapissa oli maailman vaarallisin eläin,
ihminen. 

Näyttelyssä pääsi myös itse laittamaan
luita paikoilleen.

Maailman luonto näyttelyn
mereneläviä.

Maailman luontoa

Afrikan yössä


Suomen luonto näyttelyn
ketunpoikaset


Suomen luontoa


Aika kului nopeasti ja oli aika lähteä kotimatkalle. Kiitos kaikille reissussa mukana olleille mukavasta reissusta!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Hyvää kesää!

Kiitos kaikille kuluneesta partiovuodesta!
 
Partio jatkuu taas syksyllä, ti 19.8.2014 klo 18 Lapin Partiotalolla.



Kesälläkin kuitenkin tapahtuu:
 
pe 6.6 klo 18 Lapin Partiotalon siivoustalkoot partiolaisille ja vanhemmille
 
11.7 edustustehtäviä tarjolla
 
22.-30.7.2014 Piiru14-piirileiri Evolla