maanantai 24. helmikuuta 2014

Lapin Partiotalo

Narvin Tytöt kokoontuvat Lapin Partiotalolla. Partiotalo sijaitsee Lapin keskustassa, mutta silti olemme "keskellä" metsää. Partiotalo on kokonaan meidän käytössämme ja partiotalon taustalla toimii Lapin Partiotalon kannatusyhdistys.

Partiotalon alkerrassa ovat ns. tyttöjen- ja poikien huoneet, sekä eteinen, jossa on takka ja keittiönurkkaus. Yläkerta on avointa tilaa, joka mahdollistaa isonkin porukan läsnäolon. Partitalolle tulee sähkö, mutta veden haemme kanistereilla tien päässä olevasta vesipostista.

Lapin Partiotalo
Pihalla sijaitsee juuri kunnostettu (vielä vähän kesken) varastorakennus, jonka päädyssä on aivan uusi ulkovessa. Mukavan kokoisella pihallamme mahtuu hyvin leikkimään kuin pystyttämään puolijoukkueteltankin.

Varasto ja vessa
Lisäksi pihalla sijaitsee hieno laavumme ja hyvä nuotiopaikka, jossa on mukava viettää iltaa.

laavu

lauantai 22. helmikuuta 2014

Muistelemispäivä 22.2


 
22. helmikuuta eli Robert Baden-Powellin ja Lady Olaven yhteisenä syntymäpäivänä partiolaiset ympäri maailman viettävät muistelemispäivää. Myös Lapin Partiotalolla vietettiin muistelemispäivää!

Muistelemispäivän teema vuonna 2014 on koulutus. Teema perustuu YK:n toiseen vuosituhattavoitteeseen: peruskoulutus kaikille maailman ihmisille. Myös tämän vuoden ohjelmapainotus, Kuulun maailmalle, näkyi päivän toiminnoissa.

Lady Olave Baden-Powell ja Sir Robert Baden-Powell Lapin partiotalon seinällä

Lopussa jokainen sai osallistua synttärikakkujen tekemiseen.
Kuvaaja selvästikin myöhästyi kakkujen kuvaamisesta ja
kakut hävisivätkin nopeasti partiolaisten suihin.

 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ilmoittaudu Piirulle!

Ensi kesän kohokohta on piirileiri Piiru14 !

Lounais-Suomen Partiopiirin piirileiri järjestetään Hämeenlinnan Lammilla, Evon nuorisoleirialueella 22.-30.7.2014. Seikkailijat ovat leirillä 22.-26.7. ja sudenpennut 26.-30.7.

Ilmoittautuminen Piirulle on käynnissä! Ilmoittaudu mukaan 28.2.2014 mennessä palauttamalla ilmoittautumislaput omalle johtajallesi. Lue lisää ilmoittautumisesta täältä:
http://www.piiru14.fi/?p=/ilmoittautuminen




Partiolaisten vanhempien joukosta on löytynyt innokkaita lähijohtajia leirille mahdollistamaan kaikkien Narvin Tyttöjen osallistumisen. Kiitos siitä! Nyt kaikki partiolaiset ilmoittautumaan!

Lisätietoja Narvin Tyttöjen puhelimesta tai suvi.lamminen@piiru14.fi

maanantai 10. helmikuuta 2014

Sudenpentulauma RALLITATIT

Reilut pennut, sudenpennut jälleen koolla on.
Kohta nousee, varmaan nousee riemu kattohon.
Laulu tää kun soipi, arvata jo voipi:
Reilut pennut, sudenpennut jälleen koolla on.

Laumaamme kuuluu 22 reipasta, iloista ja äänekästä tyttöä. Laumailtamme onkin täynnä touhua ja puuhaa, riemun kiljahduksia ja naurun remakoita. Puuhastelemme kaikkea kivaa sudenpentuohjelmaan kuuluvaa sekä muuta partiomaista tai lapsekasta. Tänä keväänä pohdimme maailman menoa, ihmisten erilaisuutta sekä tutustumme erilaisiin kulttuureihin. Vietämme aikaa iltanuotiolla, jossa sudenpennut järjestävät ohjelmaa, keksivät tarinoita ja esittävät niitä. Osallistumme myös perinteisesti yöretkeen, paraatiin sekä sudenpentukisoihin.

Reipasta ryhmää johtavat iloisella otteella Anne, Päivi ja Eerika =)

perjantai 7. helmikuuta 2014

TV:stä tutut Mustikat

Olemme iloinen tarpojaryhmä Mustikat!

Meihin kuuluu Tuuli, Sonja, Aino ja Silja. Suoritamme tällä hetkellä leiri tarppoa ja se on hyvin mukavaa!:) Pidämme partiosta hyvin paljon.

Osallistuimme kesällä 2013 TV-ohjelmaan Partiomestarit. Olemme hyvin aktiivisia ja osallistumme innolla kaikkiin partio tapahtumiin.

Johtajanamme toimii Suvi.

 
 
 
 


Ensi viikolla on ystävänpäiväviikko! 
Mikäs sen osuvampi ajankohta kutsua ei-vielä-partiolainen kaveri mukaan koloiltaan
 tai muuhun viikolle sattuvaan partiotapahtumaan.
 Kenet sä otat mukaan?



tiistai 4. helmikuuta 2014

Aikuispartioryhmä Rånsut esittäytyy osa I

Olemme aikuispartio Rånsut. 
Kokoonnumme kuukausittain tai silloin kun haluamme!
Rånsuissa on mukana yhdeksän partiolaista. Osa toiminastamme on videon mukaista retkeilyä, osa NT:n tapahtumiin osallistumista tai järjestämistä.
Tällä hetkellä Rånsuissa on jäsenenä Rami Marku, Pekka Nakola, Anne-Mari Aaltonen, Tanja Saarinen, Sami, Päivi Laine, Kirsi Sovinen, Jarkko Laukkanen ja Jaana Seikkula