sunnuntai 22. syyskuuta 2013


            Kaupunkiretkipäivä Porissa 21.9

  Narvin Tytöistä Osallistui tarpojia ja samoajia, kahdeksan yhteensä. Teemana oli vesi ja puhtaus. Ilma oli aamulla kylmä ja sateinen, mutta onneksi päivän mittaan sää selkeni ja aurinkokin pääsi paistamaan. Päivä  lähti käyntiin tekemällä maitotölkistä lompakko. Sitten saatiin kartat ja lähdettiin suunnistamaan rasteille. Rastit olivat Porin keskustassa ja Kirjurinluodolla. Rasteilla oli erilaisia kysymyksiä ja tehtäviä. Räppikin päivän aikana suunniteltiin ja se esitettiin lopuksi.   Päivä kului nopeasti mukavien partio kavereiden kanssa. kokonaisuudessaan päivä oli kiva ja hauska. Oli erilaista suunnistaa kaupungissa kuin metsässä.     

Lounaaksi tehtiin kalakeittoa.


 Heini



torstai 19. syyskuuta 2013

Partiomestareiden finaalijakso lauantaina!

Muistattehan katsoa la 21.9 klo 9.23 alkaen TV2:lta Partiomestareiden finaalijakson! Uusinta maanantaina klo 16.30 ja ohjelma näkyy myös yle areenalla.

Jos et vielä tiennyt, niin ohjelmassa on mukana kisailemassa myös Narvin Tyttöjen oma Mustikat vartio!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Partio POP´13 Turussa


Syksyn huikein konsetti saapui vihdoinkin Turun Logomoon la 14.9.2013!
Partio POP´13 - konsertissa esiintyivät Jukka Poika, JVG ja Isac Elliot.

Meno oli kovaa ja meteliä riitti. Yleisön kiljunta oli päätä huimaavaa erityisesti Isac Elliotin esiintyessä. Yleisöä oli paikalla runsaasti, vaikka paljon enemmänkin olisi mahtunut katsomoon. Konsetissa näkyi myös muitakin Narvin Tyttöjä.

Mitä mieltä olitte konsertista? Oliks kivaa?

Kuten kuvasta voinee päätellä, itse
viihdyin konserttipaikan takaosassa (Suvi)
 

Suvi

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ryhmien kokoontumiset syksyllä 2013


Ryhmien omat kokoontumiset ovat pääsääntöisesti Lapin Partiotalolla.

Sudenpenturyhmä (n.7-9v.)
  • Rallitatit kokoontuvat torstaisin klo 18-19.30, johtajina Eerika, Anne ja Taija
Seikkailijajoukkue (n.10-12v.)
  • Ilvexet tiistaisin klo 18-19.30, johtajana Jaana
Tarpojavartiot (n.12-15v.)
  • Timangit tiistaisin klo 18-19.30, johtajina Heini ja Minka
  • Mustikat perjantaisin klo 17.30-19, johtajana Suvi
Poikien oma sudenpentu-/seikkailijaryhmä (n.7-12v.)
  • Låhenpojat noin joka toinen viikko sunnuntaisin klo 12-14, johtajina Pekka, Sami ja Rami
Aikuispartioryhmä
  • Rånsut

Ryhmiin mahtuu vielä uusia jäseniä!

Narvin Tytöt tavoittaa lippukunnan omasta puhelimesta p. 044 917 7314. Puhelin on pääsääntöisesti lippukunnanjohtajalla (Suvilla).

Nälkäpäiväkeräys

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin keräys, joka järjestetään joka vuosi syyskuussa. Myös tänäkin vuonna Narvin Tytöt osallistuivat Nälkäpäiväkerääjinä molempien Lapin kauppojen luona.

Mustikoista S ja S nälkäpäiväkerääjinä 2013.
 

Kiitos kaikille kerääjillle ja keräykseen osallistuneille!


Suvi

perjantai 13. syyskuuta 2013

Toimintakausi 2013-2014 on käynnistynyt!

Kesä loppui ja koulut alkoivat. Niin alkoi partiokin!

Narvin Tyttöjen uusi partiovuosi käynnistyi taas ja mukaan mahtuu niin uusia kuin vanhojakin innokkaita partiolaisia.

Tervetuloa!